keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Sanontoja ja tarinoita kahvista

Jokaisen suusta putkahtaa ainakin silloin tällöin huomaamatta jokin sanonta. Itselle ensimmäisenä tuli mieleen sanonnat ”Makuasioista ei kiistellä.” ja ”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.”  Sanonnat ovat lyhyitä ilmaisuja, jotka ovat mahdollisesti ajan saatossa muuttuneet alkuperäisestä merkityksestään.

Seuraavassa muutamia sanontoja, sananparsia tai tarinoita, jotka jollakin tapaa liittyvät kahvin maailmaan.

"Kylmä kahvi kaunistaa." -Suomalainen sananparsi-

"Mitä mustempi pannu, sitä parempi kahvi. Mitä nokisempi sauna, sitä parempi löyly." -Suomalainen sananparsi-

"Puuro on aamun ensi eine, kahvi ei ravitse lainkaan." -Ohje koulukirjassa 1930-luvulla-

Kertoman mukaan presidentti Urho Kekkonen oli maakuntakierroksellaan kyläilemässä maatalossa, jossa istuttiin kahvipöytään. UKK läikytti vahingossa kahvia ja emäntä totesi ymmärtäväisesti ja vähätellen, ettei tässä mitään hätää. Kun puolestaan isäntä läikytti vahingossa kahvia pöytäliinalle, emäntä totesi "ja siinä toinen tohelo". Jälkeenpäin UKK allekirjoitti kiitoskirjeessään lisäyksellä, "se ensimmäinen tohelo".

"Kupillinen kahvia voi olla alku elinikäiselle ystävyydelle." -Turkkilainen sananlasku-

"Kahvin tulee olla mustaa kuin helvetti, vahvaa kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus." -Turkkilainen sananlasku-

"Kahvi on rakkauden symboli, sitä voi himoita ruskeana, vaaleana tai mustana, mutta aina kuumana." -Tuntematon-

"Tiedätkö, kuinka avuttomalta tuntuu, kun kädessä on täysi kahvikuppi ja alkaa aivastuttaa?" -Jean Kerr-

"Hyvä kommunikaatio on yhtä stimuloivaa kuin musta kahvi – sen jälkeen on myös aivan yhtä vaikea nukkua." -Anne Morrow Lindbergh-

"Jännittää, sano mummo kun kahvimerkkiä vaihto." -Suomalainen sananparsi-

"Jokaisen pitäisi uskoa johonkin. Minä uskon siihen, että minun kannattaa nyt juoda toinen kupillinen kahvia!" -Tuntematon-

"Hänen pahin vaivansa oli päänsärky, jota hän lievitti, hengittämällä sisäänsä kahvin höyryjä."
-Dr. Johnson paavin elämänkerrassa-

"Jokaisen menestyvän naisen takana on riittävä määrä kahvia." -Stephanie Piro-

"Elämä on liian lyhyt huonolle kahville." -Tuntematon-


Lähteet:
Pieni kahvikirja 2001, Kirjalito




keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kahvipussin venttiili

Mikä on tuo juttu kahvipussin kyljessä (kts. kuvaa alapuolella)? Onko se kohta, josta pussi avataan? Vai mikä se on?

Ei, siitä ei pussia avata, vaan se on yhteen suuntaan toimiva venttiili, jonka kautta kahvipussista poistuu vapautuva hiilidioksidi. Ilman venttiiliä kahvipussi saattaisi paisua halkeamispisteeseen saakka.



Kahvin säilyvyyden kannalta on tärkeää, ettei kahvi ole kosketuksissa hapen kanssa. Useat kahvit pakataankin tyhjiöpakattuun "tiiliskivi" pakettiin, josta happi on poistettu pakattaessa lähes kokonaan. Avattaessa kuitenkin kahvi pääsee kosketuksiin hapen kanssa, joten on tärkeää sulkea paketti aina mahdollisimman tiiviisti ja nimenomaan säilyttää kahvi omassa pussissaan. Älä siis tyhjennä pussia mihinkään erilliseen purkkiin avaamisen jälkeen kahvinlaadun hyvänä pysymisen takaamiseksi.

Suurin osan Pelican Rouge kahveista on pakattu suojakaasuun pakattuihin pusseihin, joissa on venttiili pussin yläosassa. Kahvipussin avaamisen jälkeen kahvi kannattaa säilyttää edelleen omassa pussissaan tiiviisti suljettuna samoin kuin tyhjiöpakattu kahvikin.







tiistai 11. lokakuuta 2016

Pelican Rouge maailmalla

Pelican Rouge Alankomaat

The Tall Ships Races on tunnettu kansainvälinen purjehduskilpailu, jonka järjestäjänä toimii hyväntekeväisyysjärjestö Sail Training International. Järjestö antaa nuorille mahdollisuuden osallistua purjehduskoulutukseen kansalaisuudesta, kulttuurista, uskonnosta, sukupuolesta tai sosiaalisesta taustasta riippumatta. Kilpailu on ainutlaatuinen, missä puolet miehistön jäsenistä on oltava nuoria 15 - 25 vuotiaita.


Antwerpen rakastaa The Tall Ships Race –tapahtumaa

Euroopan sydämessä on pienenpieni metropoli Antwerpen, jossa on Euroopan toiseksi suurin satama. Siellä asustaa 164 eri kansallisuutta, jonka johdosta kaupunki onkin toiseksi yleisin monikulttuurinen kaupunki maailmassa.

Viime kesänä Pelican Rouge Belgia sai kunnian päästä sponsoroimaan vuoden 2016 Tall Ship Races tapahtumaa. Pelican Rouge on osa Antwerpenin sataman historiaa, sillä aivan sataman vieressä sijaitsi aikoinaan Pelican Rougen ensimmäinen kahvipaahtimo osoitteessa Broederminstraat 52:ssa. Sieltä sai alkunsa kahvimme pitkä historia vuodesta 1863, joka on yhtä rikas kuin kahvimme maku.

Koska Joseph van Leckwijck alkoi paahtaa kahvia Antwerpenissä vuodesta 1863 alkaen, oli meillä hyvä syy olla paikalla jakamassa hyvää makua kaikille, ”Great Taste to All”. Lastasimmehan ensimmäisinä kahvintuottajina laivan paahdetulla kahvilla vietäväksi muulle maailmalle, ja siksi meillä olikin etuoikeus 150 vuoden kahvinpaahtamisen kokemuksella tarjota täydellinen kupillinen kahvia kaikille kyseisessä tapahtumassa vieraileville.

Pelican Rougen historiasta oli kerrottu aiemmassa blogikirjoituksessa ->.

-------------------------------------------------------

Pelican Rouge Alankomaat olivat mukana myös useissa muissa tapahtumissa kesän aikana. Ohessa video fiiliksistä Pelican Rouge kahvin parissa.




perjantai 30. syyskuuta 2016

Tummapaahtoinen hurmuri

Pelican Rougen vähittäiskaupan valikoima laajenee. Valikoimaan saadaan tummapaahtoinen Rich Blend, joka lämmittää kahvinystävän makuhermoja syvillä vivahteillaan.

100 % Arabica-pavuista paahdetussa kahvisekoituksessa on hurmaavaa luonnetta. Kahvin täyteläisestä mausta voit aistia katkeranmakeita tumman suklaan sävyjä, jotka sulavat suussa herkulliseksi jälkimauksi.

Tummapaahtoista Rich Blend kahvia löytyy sekä suodatinjauhatuksena että papuna.

Suosittelen!



tiistai 20. syyskuuta 2016

Pelican Rouge Aasiassa

Vaikkakin Kiinaa on perinteisesti pidetty teen juojien maana, on sielläkin kahvikulttuuri nopeasti noussut suosioon. Kahvi on suhteellisen uusi ja vieras luksustuote perinteisen teen rinnalla, mutta kiinnostus uutta nautintoa kohtaan on jo herännyt.  Punainen pelikaani on levittänyt siipensä nyt myös Aasiaan, sillä Shanghaihin on avautumassa ensimmäinen Pelican Rouge Shop tämän syksyn kuluessa. Mikäli pistäydyt ”kulmilla”, tässä muutama vinkki oikean kahvijuoman tilaamiseen.

Kahvi: 咖啡 (kāfēi)
Espresso: 浓缩咖啡 (nóngsuō kāfēi)
Cappuccino: 卡布奇 (kǎbùqínuò)
Santsikuppi: 续杯 (xùbēi)
Sokeri: (tang)
Maito: 牛奶 (niúnǎi)
Jääkahvi: 冰咖啡 (Bīng kāfēi)
Hot Coffee: 热咖啡 (Rè kāfēi)

I want coffee. 我要咖啡  (wǒ yào kāfēi.)
I want a medium coffee. 我要中杯咖啡 (Wǒ yào zhōng bēi kāfēi)
I want a large coffee.  我要大杯咖啡  (Wǒ yào dà bēi kāfē)
I want another cup of coffee. 我要再来一杯咖啡 (Wǒ yào zàilái yìbēi kāfēi)


torstai 15. syyskuuta 2016

Pelican Rouge & The Blue Economy

Luonnonmukainen maanparannusaine Pelican Rougen kahvista?

Pelican Rouge Coffee Roasters ja Klompe Land Management Hoekse Waardista (lähellä Dordrechtiä) ovat yhteistyössä kehitelleet luonnonmukaisen tavan parantaa viljelysmaita. Viime vuosikymmenien aikana maatalous on ollut lähinnä tuotannon parantamista sekä tehokkuuden lisäämistä. Tämä tekee maaperästä epätasapainoisen ja siksi tarvitaan yhä enemmän keinotekoisia aineksia maaperän ylläpitämiseksi käyttötarkoitukseen sopivana. Maaperän luonnonmukainen aines nousee tässä tapauksessa keskeiseen rooliin.  Inspiroituneena Gunter Pauli ”Blue Economysta” ja Klompe Land Management alkoivat etsiä luonnonmukaisia vaihtoehtoja ja keksivät kahvin kierrätysjätteen. Näin yhteistyö Pelican Rougen kanssa oli syntynyt.

Kahvinpaahtoprosessissa syntyy jätettä, kuten esimerkiksi vaaleita akanoita, jotka puristetaan pieniksi pelleteiksi. Erityisesti nämä kahvipelletit ovat osoittautuneet hyväksi mahdollisuudeksi maanparannukseen. 100%:sti luonnonmukainen ratkaisu, ja paljon tehokkaampi kuin esimerkiksi kompostoitu lanta.



The Blue Economy

Gunter Pauli ja Thomas Rau ovat “The Blue Economy” kierrätystalouden perustajat. The Blue Economy pyrkii liiketoimintamallillaan viemään yhteisön niukkuudesta runsauteen niillä varoilla, joita paikallisesti on käytettävissä. Tavoitteena on puuttua asioihin, jotka aiheuttavat ympäristö- tai siihen liittyviä ongelmia pidemmän ja kestävän näkökannan avulla. Hyvä esimerkki tästä on mm. käytettyjen kahvilaitteiden uudelleenkunnostus käyttöön sopiviksi, jota tehdään jo kaikissa Pelican Rouge maissa.

Näillä toimilla Blue Economy yhteistyö alkoi Klompe Landin ja Pelican Rougen välillä, jossa pilottivaiheessa käytetään kahvijätettä maanparannukseen sekä lannoittamiseen.  Seuraa projektin kulkua Facebookissa (hollanninkielinen) moretocoffee”.


tiistai 6. syyskuuta 2016

Tiesitkö?

Kahviin liittyy paljon faktoja, joita ei aina tule kahvia hörppiessa ajateltua. Monet tietävät, että me suomalaiset kuulumme maailmassa eniten kahvia juovien ihmisten joukkoon, mutta tiesitkö että suuri osa paahdetusta kahvista tulee Hollannin kautta Suomeen, jossa kaikki Pelican Rouge kahvimme paahdetaan omalla paahtimollamme.

Seuraavassa muutamia faktoja kahvin maailmasta:










Lähde: Coffee Facts

tiistai 30. elokuuta 2016

Clean Water - Great Coffee

Vuodesta 1993 Dordrechtin (kaupunki Hollanissa, jossa Pelican Rougen kahvipaahtimo sijaitsee) kaupungilla on ollut erityinen side Bamendan kaupunkiin, joka sijaitsee Kamerunin luoteisosassa Länsi-Afrikassa. Tämän yhteistyön päätarkoitus on ollut luoda yhteys Dordrechtin ja Bamendan ihmisten välille sekä jakaa tietoa ja kulttuuria. Kamerun on yksi alkuperäisistä kahvivaltioista, jossa viljellään laadukasta kahvia. Pelican Rougen konserninjohtaja Alain Beyens lahjoitti konsernin puolesta rahallisen avustuksen Dordrechtin kaupunginjohtaja Mr. Brokille. Lahjoituksella tuetaan paikallista projektia Kamerunissa, jossa parannetaan vedenjakelua kahviviljelmille Bamendassa.


 Video update Water Project Cameroon

Kahviyhteisön viljelijät Sanyar ja Basse työskentelevät yhdessä luodakseen paremman vedenjakelun. Nykyinen vesijärjestelmä ei ole tarpeisiin nähden riittävä kuten Sanyarin tapauksessa.  Basse, joka asuu kauempana vesilinjasta, joutuu elämään täysin ilman puhdasta vettä. Yhdessä paikallisten kumppaneiden kanssa edesautetaan tätä kahviyhteisöä suuren projektin etenemisessä. Parannettu vedenjakelu ei ainoastaan auta kotitalouksia, vaan helpottaa kahvinviljelijöitä kahvipapujen tuotannossa, jossa tarvitaan puhdasta vettä. Kamerunin lounaisosassa avustetaan vedenjakelun kehitystyötä ja sen jatkuvaa hallintaa. Puhdas vesi on elintärkeää asukkaille, mutta sillä on tärkeä rooli myös sekä kahvinviljelyssä että käsittelyssä. Tämä LiveBuild projekti on rahoitettu DE Foundationin, Olamin ja Pelican Rougen toimesta.

Vaikka projektin aloittamisessa olikin pitkä viive viranomaisten kanssa kamppaillessa, saatiin avajaiset maaliskuussa 2016 vihdoin pidettyä. Nämä avajaiset, jotka paikallinen yhteisö järjesti, merkitsevät projektin virallista aloitusta. Projektin sopimus allekirjoitettiin ja samalla jaettiin vastuut LiveBuildin ja yhteisön kesken.

tiistai 23. elokuuta 2016

Kahvi Rion Olympialaisissa

Mielenkiinnosta suurta urheilutapahtumaa kohtaa ajattelin tutkia, millaista osaa kahvi näytteli Rion olympialaisissa.

Useat sivustot uutisoivat kisojen aikana kahvin puutteesta kisakylässä ja ettei kahvia ollut laisinkaan tarjolla vaikka urheiltiin maailman johtavassa kahvintuottajamaassaKaikki väitteet kahvin saamattomuudesta kuitenkin kumottiin myöhemmin. Kisakylässä ja sen lähialueilla oli kahvia tarjolla jokaiselle halukkaalle ilman mitään rajoituksia.

Olympialaisten kanssa samaan aikaan Brazilian Specialty Coffee Association esitteli tuottamiaan erikoiskahvilaatuja Art of Coffeessa Casa Basilissa. Art of Coffeessa kerrotaan kokonaisuudessaan kahvista, sen historiasta, tuotantoalueista sekä esitellään erilaisia tuotantomenetelmiä. Vastaavanlainen esittely on tehty Expo Milan -messuilla Milanossa, Italiassa.

Lähde: NyDailyNewsBrazilGovNews

Twitteriin kanadalaisen kolumnistin laittama kommentti kahvikupposen koosta suututti brasilialaisen kahvikansan. Scott Stinton oli ottanut kuvan kahvikupillisestaan, joka kooltaan muistutti espressokahvia. Tämän twiittauksen moni brasilialainen otti hyvin henkilökohtaisesti. Useat ottivat kantaa Stintonin twiittiin kommentoimalla esimerkiksi, että brasilialaiset tietävät kahvista hieman enemmän kuin kanadalainen ja että pieni kahvi on parempi, koska tällöin se ei ole lopussa kylmää. Monien mielestä ennen kahvista ja kahvikupin koosta valittamista, pitäisi ottaa huomioon eri maiden erilaiset kahvikulttuurit ja mennä niin sanotusti virran mukana.

Lähde: BuzzFeed

Suomen olympiajoukkue ei tyytynyt joka asiassa kisakylän monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan, vaan vei mukanaan kisakylään omia elintarvikkeita kuten ruisleipää ja kahvia.

Lähde: LeijonaCatering


torstai 18. elokuuta 2016

Juodaanko kahvit?

Oletteko koskaan tulleet pohtineeksi miten monella eri sanalla kahvia voidaan kutsua?

Itse juon yleensä kaffetta, joskin sumppiakin on tullut joskus keitettyä. Ajattelin tutkia hieman asiaa ja perinteisesti avasin googlen, hain kahvisanalle synonyymeja ja eksyin urbaanisanakirjaan. Sieltä kahvisanalle löytyi sitten vastineita vaikka kuinka ja paljon. Tässä niistä joitakin, monet ehkä tuttuja, toiset taas sellaisia, joita ei ole koskaan kuullutkaan.

Kaffe
Kofe / Kofi
Sumppi; erityisesti uudelleen kiehautettu kahvi tai huono kahvi. "Hyi olkoon, mitkä jarrunestesumpit keitit!"
Tsumppi; "Just tossa tsumpit valumassa, venaa viel hetki."
Tsufee / tsufe; "Juon vain tsufeen ja tulen sitten."
Sufee /sufe; Variantti sanasta `tsufee'
Zufee; "Venaa ni haen kupin freshii zufeet."
Tsuffe; "Käydään Essolla tsuffella ja jatketaa sit."
Zumppendeeros; Ei sisällä sumppiin usein liittyvä negatiivista latausta. "Keitettäiskö eka kuitenki zumppendeerokset?"
Tsuja; "Käydääks juomassa tsujat?"
Borkka"Lähetääks borkalle?"
Borgga; Divaa snadin borgan= juo pienen kahvin.
Borre; "Keitetäänkö borret?"
Soroppi; "Mennäänkö soropille?"
Hölli; Käytetään yleensä monikossa, höllit. "Keitetäänpä höllit!"
Suimura; Maukas kahvikupponen. "Tarttis suimuraa."
Skäfe; "Mennään skäfelle Ursulaan."
Pörö; "Tuu sisään niin keitetään pöröt"
Plöö; "Mennäänkö plöölle?"
Mummopiri"Mummopirit naamaan ja menoksi!"
Nokivesi; "Terveyssylttyä ruisleivällä ja nokivettä päälle."
Jonnekahvi; Kupillinen kahvia, jossa on noin puolet maitoa ja puolet kahvia. "Nestori juo taas jonnekahviaan."
Pöönävelli: Tarkoitetaan nimenomaan pannukahvia (Oulussa). "Moni on siirtynyt pöönävellistä suodatinkaffeen."
Plörö; alkoholin ja kahvin sekoitus. "Otetaas pienet plöröt!"
Korvike; On yleiskielen sana ja tarkoittaa asiaa, joka korvaa jonkun toisen asian. Sana merkitsee myös sota-aikana käytettyä kahvinkorviketta, jota valmistettiin paahtamalla sikurin juurta ja viljaa; kahvia sekoituksessa oli yleensä 0 - 15 %.


Myös erilaisille kahvin vahvuuksille/laadulle on omat sanontansa, kuten...

Tervaa; Tuhtia kahvia. Keittäjä on käyttäny liikaa puruja ja liian vähän vettä. "Ristus mitä tervaa nää keitit!"
Diesel; Huonolaatuinen tai pahanmakuinen kahvi. "Mitä ihmeen dieselii sä yrität mulle juottaa?"
Petroli; Kahvi, yleensä huonolaatuinen tai pahanmakuinen. "Kuka tätä saakelin petroolii oikeen on keittäny?
Rekipetrooli; Esimerkiksi vahva tai seisonut kahvi. Synonyymi kuvainnolliselle sanalle "myrkky".
"Tää kahvi on järkyttävää rekipetroolia!"
Rotanmyrkky; Vahva kahvi. "Kylläpä Pena keitti melkosta rotanmyrkkyä"
Kura; Huonoa kahvia. Edistää suolen toimintaa.
Litku; Laimea juoma. "Mitä litkuu tää kahvi on!"
Horloikkis; Laiha kahvi (pohjanmaalta).
Teetä; Liian laimeaa kahvia. Mautonta, kuraveden näköistä litkua, jota ei kykene selvinpäin juomaan. Teetä tulee usein, jos suodatinpussi jo kääntynyt kaksin kerroin. "Ei tätä teetä voi juua. Keitähän uuet?"










tiistai 26. heinäkuuta 2016

Tämä auto käy kahvilla!

Iltalehdessä kerrottiin kuusi vuotta sitten...


"Briteissä esitellään tänään erikoinen keksintö. BBC:n tieteisohjelmaan suunniteltu auto ajaa Manchesterista Lontooseen ainoastaan kahvipapujen voimalla. Auto onkin ristitty osuvasti Car-puccinoksi.
Keksinnöstä ei ole autoteollisuuden pelastajaksi. Vuoden 1988 Volkswagen Sciroccosta tuunattu auto kuluttaa perästi 70 kiloa kahvipapuja Manchesterista Lontooseen. Määrä vastaa noin 65 espressoa maililla (1,6 kilometriä).
Car-puccinon ulkonäkö on kuin suoraan Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta."


Car-puccino / THE DAILY MAIL

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Aamukahvi

Näin maanantaiaamun ratoksi ajattelin etsiä jostain faktaa koskien nimenomaan aamukahvia. Googlehan pursuaa tietoa jos jonkinlaista, eikä kaikkeen löytämäänsä tekstiin aina ole luottamista, mutta tässäpä kuitenkin terve.fi sivulta löydettyä:

Nyt se on tutkittu: tämä on paras aika juoda aamukahvi
Hyviä uutisia pidempään nukkuville, huonompia aamuvirkuille: tiedevideoita tekevän AsapSciencen mukaan aamukahvista on eniten hyötyä, kun sen juo kello kymmeneltä aamulla, kertoo AJC.com.

Kello kymmenen aamulla on optimaalinen aika siksi, että kehon stressihormoni kortisolin tuotanto on korkeimmillaan aamulla kello 8–9. Näihin aikoihin useimmat ihmiset keittävät ensimmäiset aamukahvinsa. Kortisoli on yhteydessä siihen, miten keho herättää itsensä luonnollisesti.

Odota tunti heräämisen jälkeen

AsapSciencen mukaan kortisolia on enemmän kehossa myös kello 12–13 sekä klo 17.30–18.30, joten kahvin juominen näihin aikoihin heikentää kofeiinin vaikutusta.
– Kortisolitasot tosiaan nousevat noin 50 prosentilla heti heräämisen jälkeen, oli aika mikä hyvänsä. Siksi kannattaa odottaa ainakin tunnin verran heräämisen jälkeen, ennen kuin juo ensimmäisen kupillisen kahvia, AsapSciencen tutkijat sanovat.

Kirjoittaja Johanna Rytkönen


 Tiedevideoita tekevä ryhmä selvitti parhaan ajankohdan aamukahville - katso video!


tiistai 12. heinäkuuta 2016

#CoffeePainting

Taiteilija Maria Aristidou luo uskomattomia muotokuvia kuuluisista hahmoista käyttäen kahvia maalina. Iso-Britannialainen taiteilija oli keskiverto maalari maalatessaan perinteisillä vesiväreillä, mutta vaihdettuaan maalinsa kahviin, hänet on huomioitu laajalti. Alun vahingossa kahvilla maalaamisen jälkeen hän on edistynyt suuresti tekemässään työssä. Hän käyttää erilaisia kahveja sekä niiden paahtoasteita saadakseen eri värisävyjä teoksiinsa. Hänen töitään voit ihailla Facebookissa tai Instagramissa.

Lähde:  http://urly.fi/Dn9




tiistai 5. heinäkuuta 2016

Lämpimien kesäpäivien kahvijuomia

Kahvia voidaan nauttia kuumana juomana monenlaisina variaationa, harvemmin tulee ajatelleeksi kahvia kylmänä. Seuraavassa muutamia ohjeita herkullisiin juomiin:

Espressotonic

30 ml espressoa
100 ml tonicvettä

Valmista espresso. Täytä korkea lasi jäillä, kaada päälle tonicvesi ja valuta espresso lopuksi hitaasti lasiin, jolloin se asettuu "kerroksittain". 

Ja ei kun nauttimaan hyvästä juomasta ja kesästä!


Cold Brew Coffee

Kylmänä keitetty kahvi on keittomenetelmä, jossa karkeaksi jauhettu tuore kahvi liotetaan huoneenlämpöisessä vedessä 12 - 24 tuntia. Hauteeseen voi lisätä mausteita tai hedelmiä halutessaan. Uuton jälkeen seos suodatetaan kerran tai kahdesti. Tarvitset noin yhden suhde kahdeksaan kahvia ja vettä. Suhde riippuu tietenkin siitä, miten vahvaa kahvia haluat sekä siitä, miten tummapaahtoista kahvia olet käyttämässä. Parhaan tuloksen saa vain kokeilemalla. Tällä menetelmällä on suhteellisen helppo valmistaa suuriakin määriä kylmää kahvia.
Tarjoile jään, maidon tai vaikkapa sokerin kanssa. Seos säilyy peitettynä kylmässä.


Thai Coffee

Kaikille sokeririippuvaisille Thai Coffee on hyvä vaihtoehto silloin tällöin nautittavaksi. Nopea vaihtoehto Thai kahvin valmistukseen:
Kaada valmiiksi valmistettua jäähdytettyä, tuplasti vahvempaa kahvia korkeaan lasiin. Lisää maitojauhetta noin ruokalusikallinen. Lisää jauhettua kardemummaa ja sekoita. Päälle vielä kermavaahtoa ja juoma on valmis! Erilaiset Thai Coffeen valmistustavat, joskin englanninkielisenä, löydät WikiHow –sivustolta.


tiistai 28. kesäkuuta 2016

Pelican Rougen rikas historia osa 2

Lähihistoriassa teknologia valjastettiin kahvielämyksen kehittämisen tueksi. Vuonna 1984 Hollannin Dordrechtiin avattiin uusi moderni paahtimo. Huipputason tietokoneohjattu paahtimo hyödyntää kahvin valmistuksessa uusinta teknologiaa - perinteitä ja vanhoja reseptejä noudattaen.

Paahtimomme kahviasiantuntijat ovat alansa huippuosaajia. Käsityötaito ja ihmisaistit ovat edelleen tärkeimmässä asemassa valikoitaessa kahvipapuja ja koottaessa herkullisimpia kahvisekoituksia.

Tänään Pelican Rouge on kokonaisvaltainen kahvikonsepti. Brändillämme on vankka jalansija ympäri Eurooppaa, ja tuotteitamme nautitaan yli 50 maassa eri puolilla maailmaa. Jokaiselle maalle luodaan oma makuprofiilinsa, ja makuprofiilin perusteella maalle räätälöidään omat herkulliset kahvisekoituksensa.

Jokainen kahvisekoituksemme on luovuuden, käsityötaidon sekä huolellisesti valikoitujen ja paahdettujen papujen lopputulos. Ainutlaatuisen yhdistelmän ansiosta jokainen kahvisekoitus on osa brändimme rikasta historiaa.


torstai 23. kesäkuuta 2016

Uunon "kahvi"

Kahvia juodaan hyvin monella tapaa. Sitä juodaan mustana, maidolla, sokerilla tai vaikka molemmilla. Mutta mitenkäs se Uuno kahvinsa juokaan, se selviää oheisesta videosta. Mukavaa viikonloppua kaikille!


tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kaunialan mopoajo

Sotaveteraaneja on keskuudessamme vielä noin 22 000 ja heidän keski-ikänsä on 91 vuotta. Iän karttuessa avun tarve on suuri. Pelican Rouge on avustanut sotaveteraanejamme omalla panoksellaan kuten myös Suomen Pappa Tunturi-mopoilijat.

Pappa Tunturi -mopoilijat kerääntyivät jo 15. kerran Helsingin Kauppatorille, josta ajot lähtivät Kaunialan sairaalaan. Kaunialan ajoja on pidetty vuodesta 2002 lähtien ja näin kerätty varoja nimenomaan sotainvaliidien hyväksi. Myös montaa muuta avustuskohdetta Papoilla on ja näistä voit tarkemmin lukea paikanpäällä puhuneen Jouko Pennasen kirjoituksesta Iisalmen Sanomissa.

Mukana ajoissa oli myös aluepäällikkömme Bengt Lindfors omalla Pappa Tunturillaan.



tiistai 7. kesäkuuta 2016

Santa Clara projekti

Santa Claran tila San Ramónissa, Nicaraguassa toimittaa pavut Premium Single Estate Santa Clara -kahvimme. Tämän ahkeran paikallisen yhteisön tukemiseksi autamme heitä rakentamaan kaksi uutta luokkahuonetta sekä kehittämään alueen lapsille pysyvän koulujärjestelmän.




Rakennustyö on valmis!

Uuden koulun rakennustyöt ovat nyt onnistuneesti saatu valmiiksi! Opetukset luokissa aloitettiin maaliskuun aikana ja viralliset uuden koulun avajaiset ja digitaalisen ohjelman täytäntöönpano aloitettiin huhtikuun 12. päivänä.

Santa Claran koulu sijaitsee Santa Claran tilalla San Ramon Buena Vistassa, Matagalpan läänissä. 15 perhettä asuu Santa Claran tilalla ja monet oppilaiden vanhemmista työskentelevät viljelyksillä joko vartijoina, kokkeina, taloudenhoitajina tai erilaisissa kahvin kasvatuksen tehtävissä, kuten maanparannus tehtävissä, lannoittamassa tai keräämässä kahvipapuja.



Uuden koulun tuloksena 23 oppilasta yhdestä kuudenteen luokkaan voivat saada opetuksensa siihen soveltuvissa tiloissa. Oppilaat ovat myös motivoituneempia osallistumaan opetukseen ja voivat paremmin keskittyä oppimiseen tilojen ollessa oppimiseen tarkoitetut. Kaikki oppilaat ovat innoissaan aloittamaan nykyaikaisella digitaalisella ohjelmalla uudessa koulussa.






tiistai 31. toukokuuta 2016

Pelican Rougen rikas historia osa 1

Pelican Rougella on vahvat kahvialan perinteet, jotka ovat vuosien kuluessa jalostuneet yhä taitavammaksi osaamiseksi. Jokainen kahvisekoituksemme on luovuuden, käsityötaidon ja huolellisesti valikoitujen papujen lopputulos.



Pelican Rougen tarina alkoi Belgian Antwerpenistä vuonna 1863, jolloin ihmiset keittivät yleisesti kahvinsa kotona tai nauttivat sen ruokakaupoissa. Jozef van Leckwyck avasi Antwerpeniin raakakahvia myyvän kauppahuoneen.

Samoihin aikoihin Leckwyckin pojat Charles ja Eduard perustivat kaupunkiin modernin paahtimoyrityksen. He paahtoivat ja valmistivat kahvin niin, että se voitiin tarjoilla heti asiakkaiden virkistykseksi. Tämä oli uusi ja ennennäkemätön tapa nauttia kahvia.


Uudenlainen teollinen paahtaminen osoittautui menestykseksi. Paahdettu kahvi voitti lukuisia palkintoja messuilla ja maailmannäyttelyissä. Yritys kasvoi paahdettuun kahviin erikoistuneeksi perheyritykseksi, jonka tärkein tuotemerkki oli Roode Pelikaan. Yritys nousi jopa kuningashuoneen hovihankkijaksi.

Vuonna 1899 van Leckwyck laajensi yrityksen toimintaa eri puolille Eurooppaa. kahvipaahtimoja perustettiin Hollantiin, Ranskaan ja Espanjaan. Roode Pelikaanista tuli Euroopan ensimmäinen monikansallinen kahvialan yritys. 100 vuotta yrityksen perustamisen, kahden maailmansodan ja vaihtelevien markkinaolosuhteiden jälkeen yritys toimi lopulta ainoastaan Belgiassa.

Tarina jatkuu toisella Pelican Rouge historia -osiolla myöhemmässä vaiheessa.


tiistai 24. toukokuuta 2016

Uusi juttu!

Alussa kaikki aina hankalaa, kuten tämän blogin kirjoittamisen aloittaminen. On vaikeaa jäsentää päässään aiheita, joista voisi kirjoittaa, koska niitä tuntuu olevan paljon. Meillä Pelican Rougella päivät, jopa vapaapäivätkin kuluvat kahvin parissa. Ainakin allekirjoittanut aloittaa jokaisen päivän kahvin voimalla.

Tämän blogin tarkoituksena on jakaa tietoutta itse kahvista sekä meistä Punaisista Pelikaaneista, jotka teemme kaikkemme erinomaisen maun ja kahvinautinnon eteen. Lisäksi kerromme ohjeita ja vinkkejä kahvinkeittoon, jaamme tuoteinfoa sekä laitteistamme että Pelican Rouge -kahveista. Sekä paljon, paljon muuta ajankohtaista ja mielenkiintoista.

Näillä mennään!

-Kahvikuningatar-